Aquarium and other news
Hellou! Viime päivät ovat menneet tiiviisti töissä ollessa, ja kaupunkia kierrellessä. Töissä olen päässyt tekemään kaikenlaista, nostamaan annoksia ja misaamaan komponentteja annoksiin, valmistamaan jälkiruokalautasia. Yhtään tylsää hetkeä ei ole ollut, paitsi ehkä silloin kun kaikki hommat on hoidettu ja ei ole enää mitään mitä voisi tehdä, mutta ainahan sitä tosin jotain pientä tekemistä löytyy. Viime vuoden Unkari harjoitteluun verrattuna olen päässyt tekemään paljon enemmän täällä, olen jopa yllättynyt, positiivisesti, että olen näinkin paljon päässyt osallistumaan, mutta hyvä niin. :) Luovuuteni pääsi valloilleen, aperitiiveja. Käytiin tuossa jokunen aika sitten myös satamassa sijaitsevassa aquariumissa. Ensin siellä kerrottiin historiasta, että miten kaikki on saanut alkunsa ja esillä oli erilaisten kalojen kalloja ja sun muuta. Ensiksi olin vähän pettynyt, kun odotin näkeväni haita ja muita meren kaloja, mutta niitä ei näkynytkään. No eteenpäin menon jälkeen näkyi...
Kommentit
Lähetä kommentti